LEIPÄ RUTUN TIELLÄ PITÄÄ

Tervehdys taas! Tulin taas päivittämään kuulumisia tänne, vaikka nyt on ollut melko rauhallista enkä ole saanut suurempia kaaoksia aikaan (olen kyllä yrittänyt), mutta mamma on aika taitava ennakoimaan kaikkia juttuja mitä voin tehdä.
Yksi juttu minua harmittaa suunnattomasti. En nimittäin vieläkään ole saanut kadonnutta luutani takaisin, sitä jonka ahmimisen seurauksena kyökkäsin mamman matolle ja mamma otti luun hetkeksi pois. Olenkin melko varma, että mamma on syönyt luun itse. Minusta aika hävytöntä!

Sen sijaan sain sunnuntaina jotain tosi hyvää herkkua. Me oltiin mummolassa mamman ja kaksijalkaisten siskojeni Marien ja Petran kanssa. Siellä oli myös kummitätini Jonna ja hänen mies Petri. Petriä en ollutkaan ennen nähnyt ja olin kaikesta härdellistä ja ylipäätään mummolaan pääsystä niin onnessani, että huomasin Petrin vasta joskus puolen tunnin kuluttua ja ne vähän nauroi mulle! Muka hitaat hoksottimet!
Mutta siihen herkkuun. Ne sanoivat sitä ruisleiväksi! En ole eläissäni kuullut moisesta. Siihen laitettiin voita päälle ja mummo etsi siihen vielä kinkkuakin. Mummolla oli jääkaapissa sellainen kokonainen kinkkupötkö ja mummo sanoi, että se on samanlainen pötkylä kun minäkin! Höh! Ettäs kehtaa!
Jonna ja mummo kinastelivat siitä, kumpi saa antaa herkun minulle ja Jonna voitti. Vihdoinkin minä sain maistaa miltä tuo paljon puhuttu kinkkuleipä nyt sitten maistuisi.

Istuin nätisti siskon sylissä ja katsoin mitä kaikkea leivälleni laitettiin.

Mamma huikkasi sieltä jostain sivusta, että leipää pitää syödä nätisti ja pala kerrallaan. Miten se muka onnistuu?! Minä olen tottunut hotkaisemaan kaiken yhtenä suupalana!

Vihdoinkin minä saan leipäni!

Päätin kuitenkin yrittää syödä nätisti. Tämä oli sen verran juhlava hetki ja jos tämän nyt sössin, pelkään ettei mummo enää anna minulle herkkuja!

Olin kyllä aluksi aivan äimän käkenä, että mitä tälle pitää tehdä! Onko tämä varmasti syötävää?

Täytyy kyllä sanoa, että ihmisillä on aika kummallisia tapoja! Miksi ne vääntää tälläisiä läpysköitä huolella, kun pääsisi paljon helpommalla kun vaan viskaisi leivät ja kinkut kippoon ja kurkusta alas. Niin minä tekisin, mutta nyt jouduin hiukan ihmetellä tätä touhua. Mutta ai pojat miten hyvää tämä sitten olikaan!
Kotimatkalla mamma vinoili mulle, että kyllä huomaa, että Kalle on saanut maistiaisia ruisleivästä! Mukamas auton sisäilma muuttui äkillisesti lähes mahdottomaksi hengittää. En minä vaan mitään huomannut. Nukuin oikein makeasti mukavan mummolavierailun päätteeksi. Ja odotan kovasti seuraavaa vierailua, varmasti mummolla on minulle taas jotain hyvää varattuna!
Palaan kyllä kertomaan teillekin taas kuulumisia!